Lukupäiväkirja Decameronesta

Luin Giovanni Boccaccion Decameronen, joka kertoo ruttoa pakenevasta kymmenen nuoren aikuisen seurueesta ja heidän kahen viikon "virkistäytymisretkestään". Matkalaiset kertovat kymmenenä iltana kukin yhden tarinan, joista muodostuu kirjan sata novellia.

Pääasiallisesti jokainen Decameronen luku kuvaa tarinassa yhtä päivää. Neljännen päivän luvun alussa Boccaccio kirjoittaa lukijoilleen suoran viestin, jossa hän kommentoi siihen asti valmistuneen kirjansa saamaa kritiikkiä. Kehyskertomus kymmenestä tarinoivasta nuoresta tuntui hieman turhalta, koska hahmoihin ei pahemmin tutustuta, eivätkä heidän luonteenpiirteensä näy heidän kertomissaan tarinoissa.

Decameronessa sekä kehystarina että siihen sisältyvät novellit kerrotaan ulkopuolisen kertojan näkökulmasta. Erillisiä pikkutarinoita on teoksessa yhteensä sata ja ne kertovat hyvin erilaisista aiheista ja ovat eri pituisia. Monissa tarinoissa on aiheena katolinen kirkko (jonka kritisointi tekee teoksesta julkaisuajankohtaansa verrattuna modernin) ja rakkaus.

Kirjoitusajankohta (1300-luku) näkyy Decameronessa esimerkiksi siinä, millaisia ihmisiä arvostetaan, mikä on kertomuksissa arvokasta kauppatavaraa ja miten seksiä kuvataan. Kehyskertomuksessa naiset punastelevat ja nauravat tarinoille, jotka eivät nykylukijan mielestä ole kovinkaan suuria tunteita herättäviä. Teoksessa esiintyi minulle tuntemattomia sanoja (esim. apotti) joiden merkityksen selvitin kirjan lukemisen yhteydessä.

Vaikka tarinoiden määrä tuntui välillä turhan suurelta ja ne toistivat usein edellisiä, oli suurin osa niistä kuitenkin hauskaa luettavaa. Lukukokemukseni oli kokonaisuutena positiivinen. En lukenut kirjaa aivan kokonaan, joten en törmännyt sen puuduttavaan vaikutukseen josta monet uhkailevat. Aloittaessani lukemaan odotin kirjan olevan tylsempi ja vanhanaikaisempi kuin millaiseksi se lopulta osoittautui.

Syankaliumia sisältävä shampanjalasi käynnistää arvoituksen ratkaisun

Kirja: Helmeilevä kuolema
Kirjoittaja: Agatha Christie
Painovuosi: 1990 (neljäs painos)
Suomentaja: Eero Ahmavaara
Kirjan alkuperäinen nimi: Sparkling Cyanide
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 258

Helmeilevä kuolema on tunnetun dekkarikirjailija Agatha Christien käsialaa ja se on julkaistu vuonna 1945. Suomeksi käännettynä sen toi luettavaksi WSOY vuonna 1959. Kirjan tapahtumat alkavat lähes vuosi Rosemary Barton -nimisen nuoren hienostorouvan myrkytetyllä shampanjalla toteutetun itsemurhaksi todetun kuoleman jälkeen. Jokin kuitenkin saa Rosemaryn miehen, Georgen, epäilemään; tappoiko Rosemary sittenkään itse itsenään? Kirjan tapahtumaympäristönä on Christien tapaan ”suljettu tila”, tässä tapauksessa seitsemän ihmisen illallispöytä, jossa istujista jonkun on pakko olla murhaaja.

Kun hieman hajamielinen, vanha, mutta ennenkaikkea sympaattinen George alkaa selvittää rakkaan puolisonsa mahdollista murhaa, lukijalle paljastuu samalla monia muitakin mielenkiintoisia asioita dramaattisten juhlapäivän illallisseurueesta. Christie osaa kuljettaa juonta taitavasti jokaisen tapaukseen liittyvän ihmisen näkökulmasta kuitenkaan paljastamatta lukijalle, kuka syyllinen todella on. Jokainen epäilty tuodaan esille hänen omasta näkökulmastaan, eikä lukijalla ole aavistustakaan, ketä pitäisi epäillä. Onhan kaikilla toki motiivinsa, mutta onko niistä yksikään riittävän vahva murhan tekemiseen?

George Bartonilla itsellään  olisi oiva motiivi murhaan: Rosemaryn salarakas ja intohimoinen kirjeenvaihto tämän kanssa. Mutta pystyisikö tämä kiltti vanha mies tekemään sellaista rakkaimmalleen?

Ruth Lessing on Georgen luotettava sihteeri. Aina huoliteltu ja hyvin pätevä nainen on myös hyvin ystävällinen ja saa helposti ihmiset pitämään itsestään. Ruth on Georgelle nuori ja kaunis äitihahmo ja ihminen, jolle George kertoo kaiken ensimmäisenä. Hän ei kuitenkaan voi sietää Rosemaryä ja pitää salaa itseään parempana vaimona työnantajalleen.

Anthony Browne taas on alusta asti hyvin epäilyttävä pöytäseurueen jäsen. Hän harvoin kertoo menoistaan kenellekään, ja Rosemaryn sisko Iris epäileekin hänen olevan Rosemaryn salarakas. Lisäksi mies oli kadonnut kummallisesti heti Rosemaryn kuoleman jälkeen.

Iris Marle on Rosemaryn kuusi vuotta nuorempi pikkusisko ja vuosi murhan jälkeen sopivassa iässä astuakseen seuraelämään. Tämä hillitty ja paljon kaunista mutta kananaivoista siskoaan viisaampi tyttö voisi tehdä murhan rahan vuoksi - siirtyisiväthän Rosemaryn perimät rahasummat ikävässä kuolemantapauksessa hänelle itselleen.

Sandra ja Stephen Farraday ovat vaikutusvaltainen nouseva poliitikkopari. Stephen on toinen niistä miehistä, joita Iris epäilee Rosemaryn salarakkaaksi. Tässä tapauksessa molemmilla olisi hyvä syy murhata tuo nuori kaunotar - Sandralla mustasukkaisuus ja Stephenillä halu saada pidettyä Rosemaryn suu suljettuna.

George Barton päättää järjestää kopioillallisen vuoden takaisen rikoksen selvittämiseksi. Hän varaa samalle seurueelle saman pöydän samasta ravintolasta tarkkaillakseen tilannetta. Mutta kuinka ollakaan, edellinen murha ei jää viimeiseksi.

Hääopas tarkastelussa

1. Omat ennakkotiedot

Tiesin (ja luulin tietäväni) häistä ja niiden suunnittelusta paljon monenlaisia asioita ennen kirjaan tutustumista. Tiesin esimerkiksi, että häät ovat juhla, jota vietetään avioliiton sitomisen juhlistamiseksi, ja oletin, että aina naimisiin mennessä vaihdetaan sormukset, jotka symboloivat ikuisuutta. Tiesin myös, että häissä tärkeitä henkilöitä ovat kaaso, morsiosneidot ja bestman, ja että vihkimisen jälkeen pidetään juhlat joissa syödään hääkakkua ja tanssitaan häävalssi. Olin hieman perillä kristillisten kirkkohäiden kulusta, ja siitä, miten ne poikkeavat maistraattivihkimisestä.

2. Kirjasta saatavissa oleva tieto

Meillä on häät. Opas häiden suunnitteluun
Marja Ylönen, Tuukka Ylönen
Julkaisuvuosi: 2006

a. kirjan tietoaines
Osa kirjan tiedoista oli minulle jo ennestään tuttuja, mutta kirja antaa aiheesta myös monia uusia, hieman yllättäviäkin tietoja. Kirjaa selaillessani sain tietää uusia faktoja, kuten sen, ettei häissä ole pakollista vaihtaa sormuksia. Lisäksi kirjaan on listattu hauskoja tietoja esimerkiksi siitä, missä kuussa suomalaiset useiten avioituvat ja siitä, minkämaalaiset ulkomaiset ovat yleisimpiä aviopuolisoita suomalaisille. Teoksen kirjoittaja ei puhu omista kokemuksistaan eikä kerro mielipiteitään, vaan jää pelkäksi asioiden listaajaksi ja selostajaksi. Kirjassa on paljon esimerkkejä todellisista tilanteista.

b. kirjan rakenne
Kirjan aihe on rajattu hyvin suomalaiseen näkökulmaan. Kirjassa käsitellään nimenomaan suomalaisten häiden järjestämistä. Kirjan asiat on esitetty selkeinä kokonaisuuksina, jotka on esitelty "aikajärjestyksessä" - mitä tehdään ennen häitä, niiden aikana ja niiden jälkeen. Teoksessa käytetään hyvää ja selvää asiakieltä, jota on paikoin väritetty hauskoilla sanavalinnoilla.

c. kirjan ulkoasu
Teos on kovakantinen kirja, jonka kansikuvassa poseeraa onnellinen hääpari. Kansi kertoo kirjan aiheen selvästi. Kirja on helppolukuinen ja siinä on paljon valokuvia, jotka on otettu oikeissa suomalaisissa hääjuhlissa. Muita teoksessa käytettyjä visuaalisia keinoja ovat eri värisille pohjille kirjoitetut "infolaatikko-osuudet".

3. Netistä löytyvä lisätieto Etsin aiheesta lisätietoa Häät-lehden nettisivuilta osoitteesta http://www.haat.fi/. Löysin sivuilta artikkelin "Jäähyväiset rahariidoille", jossa annetaan vinkkejä häiden hirmubudjetin aisoissa pitämiseen. Kymmenen kohdan oppaassa kerrotaan esimerkiksi, että "Perjantaina järjestät häät kenties edullisemmin kuin lauantaina, samoin on usein laita kesän kuumimman hääsesongin ulkopuolella." Oppaassa kehotetaan myös vaihtamaan aito shampanja kuohuviiniin, sillä tarjottavan juoman laadulla ei ole suurta painoarvoa häitä muistellessa.

Miksi suomalaiset nuoret eivät käytä hameita?

Kävelin koulun käytävällä eräänä syyskuisena maanantaiaamuna. Ulkona oli vielä kesän jäljiltä mukavan lämmintä, ja olinkin tapani mukaan pukeutunut punaruutuiseen hameeseen, polvisukkiin ja loafereihin. Kiiruhtaessani musiikinluokkaan minua vastaan käveli lauma yläastelaisia tyttöjä. Heitä oli seitsemän ja kaikilla heistä oli farkut. Yhdellä pinkit, muilla farkunväriset.
    Nuoret tytöt Suomessa eivät käytä hameita. Hameiden käyttö nähdään lapsellisena ja yltiötyttömäisenä hempeilynä, joka vie uskottavuuden. Itse en ymmärrä tätä lainkaan, sillä minusta hempeilyssä ei ole mitään väärää. Nautin suuresti siitä, kun hameeni helmat lepattavat tuulessa ja myös siitä, miten ne nousevat hieman ylöspäin kun pyörähdän.
    Haimeden käyttämättömyyden seurauksena koulun käytävillä oleskelevien nuorten massa on erittäin tylsän näköinen. Ei ole epätavallista, että kymmenen nuoren porukasta, jossa on sekä tyttöjä että poikia, kaikilla on samannäköiset farkut. Tytöt myös puhuvat matalalla äänellä, kiroilevat ja polttavat tupakkaa aivan kuten pojat.
    Ratkaisuksi ehdottaisin massamuotivaatteiden tuottajien mallistoihin tytöille lisää hameita ja vähemmän farkkuja. Farkkujen käyttö saattaisi vähentyä myös, jos pojat ilmaisisivat selvemmin miten suloisia hametta käyttävät tytöt heistä ovatkaan.

Riipaiseva omaelämänkertani

Kerran eräs pieni lukion tokaluokkalainen istui koulun ATK-luokassa ekaluokkalaisten keskellä miettien, mitä hän kirjoittaisi aikajärjestyksessä eteneväksi novellikseen äidinkielen blogiinsa. Aikansa mietittyään hän keksi loistavan aiheen tekstilleen ja alkoi naputella sitä tekstikenttään, joka vielä hetki sitten oli ollut aivan tyhjä. Tekstin lisääntyessä näytöllä pieni tokaluokkalainen naureskeli mielessään: "Kukaan muu ei varmasti kirjoita mitään yhtä mielikuvituksetonta". Ja niin teksti lopulta valmistui. Teksti, joka kertoi pienen tokaluokkalaisen tuskaisesta äidinkielentunnista ATK-luokassa ja joka oli kirjoitettu tuskaisella äidinkielentunnilla ATK-luokassa.

Puhtaan, juomakelpoisen veden tuhlaaminen hermostuttaa

Juomavedeksi kelpaavaa vettä on maailmassa prosentuaalisesti todella vähän: kaikesta maapallon vedestä vain 3% on makeaa vettä ja tästä kolmesta prosentista vain 1% on helposti hyödynnettävissä, eikä esimerkiksi osa jäätikköä tai loukussa kallioperässä.
    Mistä siis johtuu, että me suomalaiset haluamme välttämättä käyttää kallisarvoista juomavettämme lähes kaikkeen mahdolliseen, vaikka muualla maailmassa puhtaan juomaveden puute on jatkuva ongelma? Käymme suihkussa, vedämme vessan ja pesemme auton samalla vedellä, josta laitamme ruokaa ja jota laskemme kraanasta lasiin sammuttaaksemme janomme. Luultavasti siitä, että Suomessa järvien paljouden takia juomavettäkin on paljon. Tällainen tuhlaus tuntuu silti aivan järjettömältä. Kun vedämme vessan kerran, muutamme pöntön kulutuksesta riippuen neljästä jopa kahdeksaan litraa juomakelpoista vettä likavedeksi. Jos siis viiden litran kertakulutuksisen pöntön omistavassa perheessä on viisi jäsentä, joista jokainen käy WC:ssä viisi kertaa päivässä, on tämä päivässä 125 litraa uutta likavettä vedenpuhdistamolle. Vuodessa kyseinen perhe tuhoaa vessassa käymällä siis 45 625 litraa juomavettä.
    Kävin kesällä opintomatkalla Japanissa, jossa asioihin on saatu edes hieman edistystä. Siellä useissa julkisissa vessoissa on vessanpöntön säiliön yläpuolella hana, josta vessan vetäessä valuu käsienpesuvettä. Tämä jo kerran käytetty vesi menee sitten säiliöön odottamaan seuraavaa pöntönhuuhtelua, joilloin se täyttää toisen käyttötarkoituksensa. Näin säästytään erillisen vesierän kuluttamiselta kädet pestäessä.
    Suomessa on saatavana vaihtoehtoja yritysten perustajille. Vedettömiä pisuaareja markkinoiva Novosan Oy myy pömpeleiden mukana myös valotaulullista mainostilaa. Yrityksen sivuilla kuvataan: "Epätavallisessa paikassa olevaa mainosta katsellaan pitkään, joten se jää tehokkaasti mieleen. Urimat-mainonnan avulla yrityksesi tai yhteistyökumppanisi tavoittavat miesasiakkaanne tehokkaasti." Kieltämättä melko ovelaa.
    Lueskelin vedentuhlausaiheesta keskustelua eräällä foorumilla ja huomasin, että meillä tavallisilla ihmisillä on paljon käyttökelpoisia ideoita. Kuinka paljon me nuoret, jotka parinkymmenen vuoden sisällä alamme hankkia (ja mahdollisesti rakennuttaa) omia talojamme, säästäisimmekään vesilaskuissa, jos kierrättäisimme vedet esimerkiksi valuttamalla ne suihkusta viemärin sijaan säiliöön ja sieltä sitten vessanpönttöä huuhtomaan? Ainakin minun mielestäni tällainen ratkaisu vaikuttaisi aivan toimivalta ja jopa hyvältä uudelta myyntikikalta talonrakentajille.

Vessan vesi käytetään ensin käsien pesuun Japanissa

C. Vaikuttava teos naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

Mielenkiintoni tätä mystistä violettikantista Sofi Oksasen kirjoittamaa, vuonna 2008 julkaistua kohukirjaa kohtaan heräsi jo muutama vuosi sitten äitini lukiessa sitä. Minulla oli hämäriä mielikuvia siitä, että Puhdistuksen kertomus liittyi jotenkin sotaan ja väkivaltaan, vaikka varsinaisesti en tiennyt muuta kuin kirjan nimen, ja sen, mitä äitini oli kirjasta kertonut: hän ei halunnut minun lukevan sitä, ja sanoi että se olisi liian rankkaa tekstiä minulle. Teos vaikutti minuun siis äitini reaktion kautta jo tällöin.
    Innostuksen kirjan lukemiseen sain kuitenkin noin kuukausi sitten, lukion neljännen pakollisen äidinkielenkurssin alkaessa. Se oli yksi teos monien muiden joukossa äidinkielen tehtäväkirjan lukuehdotuslistalla. Mieleeni muistui heti se, mitä äitini oli minulle kirjasta sanonut. Vaikka listalla oli muitakin kirjoja joista olin kuullut, tämä hyppäsi silmilleni kaikkein räikeimpänä, ja olin tehnyt valintani.
    Kerrottuani äidilleni, että minun on luettava Sofi Oksasen Puhdistus
äidinkielen kurssia varten, hän näytti hetken hyvin mietteliäältä. Sitten hän sanoi, että jos kirjaa kerran koulussa suositellaan niin ehkä olen tarpeeksi vanha lukemaan sen.
    Kun sitten seuraavana perjantai-iltana aloitin junamatkan Tampereelle tapaamaan poikaystävääni, aloitin samalla kirjan lukemisen. Jo muutamat ensimmäiset sivut vetäisivät minut kirjan maailmaan, enkä olisi millään malttanut pitää taukoa kirjan lukemisesta edes junan vaihtojen aikana. Kirja räiski mielenkiintoista kuvailua, vahvoja ilmaisuja ja sensuroimattomia raakuuksia silmilleni yhä uudestaan, ja mitä pidemmälle junani kolisteli, sitä enemmän aloin pitää kirjasta. Samalla silmäni avautuivat yhä enemmän asioille, joista minulla oli ennen aivan erilainen käsitys, kuten Viron historia.
    Eniten kirjassa vaikutti tunteisiini nuoren naisen, Zaran, lohduton tarina. Poikaystäväni luona vierailun aikana en voinut olla ajattelematta miltä tuntuisi, jos itselleni kävisi samoin - jos itse olisin huijareiden hyväksikäytön kynsissä täysin voimaton, enkä näkisi enää mitään mahdollisuutta edes haaveilla tulevaisuudesta rakkaimpieni kanssa. Myötätuntoni herätti myös nuoren Aliiden kokemukset yksipuolisesta rakkaudesta ja sodan runtelemasta isänmaasta, sekä siitä, ettei mihinkään tai keneenkään voi luottaa. Tunsin vihaa ja suuttumusta niitä kohtaan, jotka ottivat tehtäväkseen toisten ihmisten elämien kulun määräämisen ja veivät näin uhreiltaan kaiken päätösvallan. Tässä teoksessa näin toimivat vallankäyttäjät, miehet. Vaikka teos sijoittuukin Viroon ja aikaan viime vuosisadan alkupuoliskolta, tapahtuu tällaista edelleen ympäri maailmaa.
    Kirja ottaa hienolla tavalla kantaa tasavertaisiin ihmisoikeuksiin kertomalla kahden eri aikana eläneen naisen yhtä sydäntäriistävät tarinat. Se antoi minulle paljon mietittävää ja vaikutti mielipiteisiini seksuaaliväkivallasta vallankäytön keinona pysyvästi. Nyt ymmärrän, miksi äitini ei halunnut minun lukevan kirjaa vielä yläasteikäisenä.